Sivut

perjantai 20. elokuuta 2010

Maailman suosituin suomalainen bloggaaja!

Kuvitelkaa, pääsen tapaamaan Katja Presnallia työn puolesta ensi viikolla - ihan mahtavaa!

Ja jos kaikilla ei nyt herätyskellot soi, niin kyseessä on tietenkin suomalainen Jenkeissä asuva nainen, jonka blogi on noussut yhdeksi maailman suosituimmista. Ja sehän on Suomesta!?



Hän tulee tänne pitämään ainakin muutaman luennon ja työn puolesta pääsen juttelemaan naisen kanssa ihan kahden kesken ja vaikka kuinka pitkään :).

Parhautta.

Katja Presnall pitää luentoja siitä, miten blogi saadaan menestymään (!) ja sen hän on todellakin tehnyt. Yhteistyökumppaneina ovat muun muassa Disney ja Coca-cola, vaikka hän on aivan tavallinen perheenäiti, joka aloitti blogi-uransa myymällä lastenvaatteita nettihuutokaupassa.

Hänen bloginsa keskittyy enemmänkin kotiin ja sisustamiseen, mutta mielenkiintoista juttua riittää varmasti. Käykää tutustumassa täältä.  Hän myös vetää kivasti kotiin päin, sillä sivuilla esitellään muun muassa Marimekkoa ja muuta skandinaavista designia.

Uskaltaisinkohan tunnustaa hänelle oman pikku paheeni? :)

AINIIN PS. Eilen oli vain niin superkivaa - työkavereiden kanssa skumpattelu on aika mukavaa, etenkin jos on niin kivoja työkavereita kuin eräillä.
PPS. Tänään väsyttää, ei kerrota kenellekään - eihän?
PPPS. Teitä lukijoita on taas hieman enemmän! Kiitos <3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti