Mun sisällä paistaa aurinko.
Me käytiin tänään kirjoittamassa kauppakirjat ja 14 päivän jälkeen tämä koti on ihan oikeasti meidän pankin.
Vaikka vastaan tuli jos jonkinlaista ikävää yllätystä, muun muassa varainsiirtoveron järkyttävä määrä, niin siltikin on niin kiva fiilis.
Meillä on nyt jotain omaa, eikä me rahoteta enää vuokraisännän leivänpäällisiä.

Mahtavuutta.
Joudutaan tosin luopumaan kaikenlaisista suunnitelmista, kuten kylppäriremontista. Sen verran pieneksi meidän remppabudjetti jäi kun pankki ja valtio oli ottaneet omansa.

Toisaalta - ihan sama. Kyllä me tästäkin kylppäristä ihan kaunis saadaan, kunhan vaan vähän spaissataan sitä. Nythän se on aika ankea ja lattia on likainen, joten sekin vaikuttaa aika paljon.
Pientä suunnittelemista vaatii myös olohuone/ ruokailutila, jossa ei periaatteessa olisi kummallekin tilaa. Mietinkin, josko niiden yhdistäminen onnistuisi jotenkin, eli sohvan ja ruokapöydän? Sellaiseksi kahvila-tyyppikseksi ratkaisuksi? Onko kenelläkään hyviä ideoita?
Voisikohan se onnistua? Pöydällähän on epämukava syödä, jos toinen puoli on sohvaa, mutta jos toisella puolella olisi esim. hyvännäköiset tuolit?
Esim. tuollainen samanlainen, mutta seinästä lähtevä tiski, jonka viereen kaksi nahkatuolia pyörivällä jalustalla ja sohva toiselle puolelle.... Hmmm... Ihan hakoteillä?
Heitänkin aiheesta Charille ja Sisustusblogin Minnalle ja Millalle haasteen, katsotaan josko he haluaisivat tarttua siihen... ;D
Inspiroivaa päivää!
Ai niin, laitan vielä kuvan olkkari/ruokailuhuoneesta, jos joku taiteilijoista ihan oikeasti innostuu ajatuksesta (toivoo, toivoo). Me kun tarvitaan se kaks makkaria, eikä olisi kivaa yh-tään iskeä ruokapöytää keskelle sänkyä.
Asettelua rajoittaa myös kummallakin (vastakkaisella) seinällä oleva ovi, joista toinen aukeaa huoneeseen. Antennipistokkeet (ja kiva baarikaapiksia (muah muah) joutava syvennys) löytyvät ikkunan vastakkaiselta seinältä, jossa on myös ovi eteiseen.
Siinäpä pähkinä, saatte myös suukon. <3




Tuparit! ;) (Sitten joskus kun olette asettuneet kunnolla)
VastaaPoistaNo hei todellakin! <3
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTerveisiä uudelta lukijaltasi, kiva blogi =)
VastaaPoistaHieno asunto! Tulee jotenkin mieleen omani ja harvoin saman tyyppistä tullut eteen :) Meilläkin kiiltävän puna/musta keittiö ja vaaleat koivu lattiat.
Kun ostin oman 2 vuotta sitten, mun 1 tavoite oli tehdä olkkarista juuri sellainen, että siellä voi myös syödä ja rentoutua. Keittiössä vaikka ruokapöytä ja 4 tuolia oli, tiesin ettei tulla syömään siellä ;)
Lopputulos: Ikean futon sohva luontui vieras sängyksi ja siinä on mukava syödä sylipöydiltä kun laitamme sen noja asentoon "2 hengen divaaniksi". Lisäksi ostin 2 henken perus sohvan kovemmilla tyynyillä (ei upottava)ja eteen korkeamman sohvapöydän, tässä ruokailu paikkamme nmr. 2 =)
Että kyllähän noita vaihtoehtoja on jos jonkinmoisia ;)